Riihimäen Parkinson kerho on perustettu 12.2.1996 ja se kuuluu Kanta-Hämeen Parkinson-yhdistykseen. Kerhossa on noin 25 jäsentä Riihimäeltä ja naapurikunnista. Kerhon päätarkoitus on tuoda lähialueen Parkinsonia sairastavat ja heidän läheisensä yhteen. Kerhoon ovat tervetulleita kaikki hakemaaan vertaistukea, toimintaa, juttelua ja piristystä arkielämään. Kerhossa saa lisätietoa Parkinsonin taudista ja erilaisista kuntoutus mahdollisuuksista, kerho järjestää myös omia virkistystilaisuuksia.

Parkinsonin tauti on neurologinen liikehäiriösairaus, jota sairastaa Suomessa arviolta jo yli 16 000 ihmistä. Parkinsonin tauti todetaan yleisesti 50-70 vuoden iässä. Taudin oireita ovat muun muassa lepovapina, lihasjäykkyys, liikkeiden hitaus ja tasapainovaikeudet.. Tauti aiheutta myös mielialaan liittyviä oireita, hajuaistin, ilmeikkyyden, äänen voimakkuuden ja muistin heikkenemistä. Oireet johtuvat keskiaivojen mustatumakkeen dopamiinia tuottavien solujen vähittäisestä kuolemisesta.

Oireita voidaan lievittää lääkkeillä, syväaivostimulaatiolla (DBS) ja kuntoutuksella. Varsinaisesti parantavia hoitomuotoja ei tunneta. Lääkitys ja muut hoidot tähtäävät Parkinsonin taudin taudin etenemisen hidastamiseen ja oireiden hallintaan. Oireita saadaan yleensä hallittua ja toimintakykyä ylläpidettyä oikealla lääkehoidolla, ravinnolla ja kuntoutuksella. Parkinsonin tauti etenee yleensö hitaasti, mutta taudin eteneminen on hyvin yksilöllistä. Parkinsonin taudissa säännöllinen liikunta, niin hyöty- kun kuntoliikunta on hyvin tärkeää, ”liike on lääke” niinhän kuin sanotaan.

Kerho pitää kokoukset/tapaamiset joka kuukauden toisena tiistaina klo 15:00 Riihimäellä, seurakunnan kerhohuoneessa Temppelikatu 9A, 3.krs. Tiistaisin klo 15-16 peltaan boccia Uimalan yläsalissa, kokouspäivinä ei ole peliä. Perjantaisin osa kerholaisista on käynyt keilaamassa Riihimäen keilahallilla klo 15-16.

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan mieltä piristävään kerhon toimintaan.
Kerhon puheenjohtaja Ilkka Saali: +358405073405 ileppi64@gmail.com
Kerhon sihteeri Jarmo Kostiainen: +358502641,  jarmo.kostiainen59@gmail.com

Parkinsonista ja muista liikehäiriötaudesta ja kuntoutusmahdollisuuksista löytyy paljon tietoa löytyy Liikehäiriösairauksien liiton (ent. Parkinsonliitto) nettisivuilta  https://www.liikehairio.fi/